Iso Lamposaari
Säätiön ensimmäinen suojelukohde
Kun Isossa Lamposaaressa tehtiin hakkuu parikymmentä vuotta sitten, saaren silloinen omistaja jäi harmittelemaan ”muutaman tonnin tähden” aiheutuneita hakkuujälkiä.
Seuraavalla vuosikymmenellä uusi omistaja, saaren ”ainutlaatuisuuteen” ensivierailulla ihastunut talousmies, tarjosi sen eteläosaa METSO-ohjelmaan. Suojeluun haluttujen metsien jono oli kuitenkin niin pitkä, ettei Isolle Lamposaarelle uskallettu luvata mitään.
Munivia koppeloita ja metsonpoikueita saarellaan nähnyt talousmies suojeli saartaan kuitenkin tavallaan. Puusto sai kasvaa koskematta, valmiit polut palvelivat kulkemista, ja palleroporonjäkälikköä varottiin tallomasta.
Ison Lamposaaren viimeisimmälle ostajalle, SuojaMetsän perustaja Lasse Kallioniemelle, saari olikin itsestään selvä suojelukohde. Ja alun perin siihen tarkoitukseen hankittu.
Säätiön ensimmäinen suojelukohde toteuttaa kolmen viimeisimmän omistajan toiveen.
Tätä nykyä Iso Lamposaari edustaa vaihtelevine luontotyyppeineen ja eri-ikäisinä puineen SuojaMetsä säätiön perusfilosofiaa: 50-vuotias metsä on 50 vuoden päästä 100-vuotiasta. Suojelukohteen ei tarvitse olla aarniometsää, eikä jättimäinen ansaitakseen suojelun. Myös pienemmillä ja nuoremmilla metsillä on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvonsa ja merkityksensä.
Esimerkiksi iso osa Iso Lamposaaren ekosysteemistä on saanut kehittyä vuosikymmeniä ilman suurempia ihmistoiminnan aiheuttamia myllerryksiä. Aluskasvillisuus on paikoin runsasta, lehtipuuvaltaisessa eteläosassa havisee Puulan leveyksillä harvinaisen kookas ja iäkäs haavikko, lahopuusto tarjoaa suojaa ja ravintoa uhanalaisille lajeille – ja kallioinen pohjoiskärki jäkälineen on myös maisemallisesti postikortin komea.
Ihmissilmälle kaunis voi olla myös muille eliölajeille maanpäällinen paratiisi. Luonnon monimuotoisuuden hyvinä indikaattoreina tässä suojelukohteessa viihtyvät myös töyhtötiaiset, hömötiaiset ja puukiipijät.
Vajaan seitsemän hehtaarin (6,9771 ha) Iso Lamposaari on Puulan saarten prototyyppi – tosin jopa liioitellun kapea pohjois-etelä-suuntainen soiro, jollaiseksi väistyvä jääkausi muovaili Puulan saaristoja 10 000 vuotta sitten. Pitkänmallisen saaren kallioinen pohjoispää on karu ja mäntyvoittoinen, eteläosan ollessa matalan alavaa ja lehtipuiden hallitsemaa.
Merkittävän muutoksen Puulan luonto koki järvienlaskubuumin seurauksena. Liekuneen kaakkoisnurkkaan vuosina 1831–1854 kaivettu Kissakosken kanava pudotti Puulan pintaa pari metriä. Toiveet lisääntyvästä viljelysmaasta eivät kaikkien kohdalla toteutuneet. Eivätkä kivikkoiset rannat ole palvelleet aina edes puiden viljelyä.
Pinnan pudotessa saarten pinta-ala kasvoi – Isossa Lamposaaressa jopa kolmanneksella. Vanhan vesirajan voi yhä erottaa vesijättömaata reunustavilla töyräillä, jonka yläpuolisissa saaren keskiosissa harjoitettiin pienimuotoista viljelyä 1900-luvun puoliväliin asti. Saaressa laidunsivat kesäisin myös luonnonhoitotyön erikoisosaajat, mistä saari lienee saanut nimensä, aivan kuten itäpuolella sijaitseva pikkuinen kaima, Pieni Lamposaari, sekä lounaasta löytyvä Suuri Vuohisaari.
